maanantai 7. marraskuuta 2011

Kissan vessa

Kissan hiekkalaatikoita on vähintäänkin yhtä monenmoista kuin sen käyttäjääkin. On ihan kissasta kiinni minkälainen laatikko on soveliain. Joitakin miellyttää avolaatikot suljettua versiota enemmän, toiset tarvitsee seinät ympärilleen tuomaan touhurauhan, toiset ei kertakaikkiaan ymmärrä luukkua, ja toiset tarvitsee sekä luukun että huushollin hiljaisimman sopen tarpeiden toimittamiseen. Ohjeena on että laatikoita tulisi olla 1 per kissa, sekä 1 ylimääräinen. Kannattaa muistaa että kissanhiekka yleisesti on savipohjaista, joten sen joutuminen viemäriin voi aiheuttaa melkoiset tukokset. Käytetyn kissanhiekan voi nykyään laittaa biojätteisiin hajoavaan pakettiin (biojätepussi/sanomalehti) pakattuna. Muuten se tulee laittaa seka-/kaatopaikkajätteisiin.



Hiekkoja löytyy myöskin joka lähtöön. Jos kissa on kovinkin nirso hiekan puhtauden suhteen,voi paakkuuntuva mikrohiekka olla helpoin vaihtoehto. Pelletit on hyvin omistajaystävällisiä keveytensä ansiosta, tosin monille kissoille se ei laatikon täytteeksi kelpaa millään.




Paakkuuntumaton hiekka (esim. Topkatti, 8litraa hinta n. 4,50€ ja 24litraa hinta n.10,90€) toimii erittäin hyvin taloudessa, jossa kissat ei vaadi jatkuvaa hiekan putsausta, tai jos tykkää vaihtaa kaiken hiekan kerralla. Hyväksi havaittu keino useamman kissan taloudessa on vetää jätesäkki puhdistetun alaosan päälle, jolloin vati-osa jää kokonaan säkin sisälle, siihen vaan sopiva määrä hiekkaa päälle ja kansi paikoilleen. Hiekka kestää "kelpaavana" kissoista riippuen joitain päiviä, jolloin hiekanvaihto sujuu näppärästi vaan pyörättämällä pussi irti alaosasta ja roskikseen. Jollei kissat ole erityisen kovia laatikon kaaputtajia. niin jätesäkki pysyy ehjänä roskikseen saakka ja laatikko ei kaipaa pesua lainkaan käytön välillä. Pienille pennuille voi karkeampi hiekka olla turvallisempaa, koska se ei niin helposti mene silmiin tai jää tassuihin kiinni.

Laatikon edustalle on saatavilla mattoja,
jottei hiekka leviä ympäriinsä (es. kynnysmatto).
Sillä on hyvä nostaa maansiirtotyön tulokset
takaisin laatikkoon.


Rakkaudenosoitus emännälle?!?



Korvien hoito

Yleisimpiä vaivoja kissojen korvissa on hiivatulehdus sekä korvapunkit. Etenkin korvapunkit tarttuvat todella helposti kissasta toiseen, joten jos perheessä se yhdellä kissalla on, mitä todennäköisimmin se on pian kaikilla. Oireena on kova kutina, jolloin kissa ravistelee ja raapii korviaan. Punkin asuttama korva näyttää kuin olisi kahvinporoilla täytetty, ja usein eritettä on niin runsaasti että korvakäytävä tukkeutuu. Hoitamattomana punkki usein aiheuttaa korvaan tulehduksen, ja voi vaurioittaa korvaa ja kuuloa pysyvästi. Hoitona usein käytetään Stronghold-nimistä lääkettä, joka nesteenä valutetaan kissan niskaan. Usein kerta-annos lääkettä jo riittää, kunhan korvia puhdistaa huolellisesti päivittäin, niin kauan että korva on puhdas. Apteekista ja eläinlääkäriasemilta löytyy erilaisia korvanpuhdistusaineita. Korvan puhdistus itsessään voi olla haastavaa rimpuilevan kissan kanssa. Hyväksi havaittuja keinoja on kääriä kissa tiukasti pyyhkeeseen, tai istua polvilleen lattialle ja asettaa kissa polvien väliin jolloin se ei pääse peruuttamaan. Parhaiten korvakäytävän saa puhtaaksi valuttamalla puhdistusainetta korvaan, jonka jälkeen korvan tyveä kannattaa sormin hieroa jotta aine valuu syvemmälle, ja sitten pyyhkiä joko vanulapulla tai pumpulilla. Aina täytyy muista varoa, ettei työnnä likaa syvemmälle, vaan antaa vaikka kissan ravistaa välillä korvia, jolloin lika irtoaa syvemmältäkin. Lisätetoa löytyy muunmuassa kissaklinikan sekä wikipedian sivulta. Hiivatulehdus korvassa voi myöskin aiheuttaa kutinaa ja haavaumia, vaikka itse tulehdusta ei useinkaan silmin näe.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kissanpäivät koiranilmalla

Sieltä ne helteet taas tuli ja varsinkin kerrostaloasunnoissa voi olla melko tukalat oltavat! Vaikka kissat perinteisesti nauttivat lämmöstä, niin liika lämpö uuvuttaa erityisesti vanhemmat kissat. Kovilla helteillä tulisi lemmikkien tukalaa oloa pyrkiä helpottamaan, ja seuraavana olisi muutama hyvä kokeilun arvoinen vinkki:

- Jääkuutiot vesikupissa
- Kylppärin kiertovesipatteri kiinni
- Verhot kiinni asunnossa, jottei aurinko porota sisään
- Makuupaikalle peittojen alle kylmiä vesipulloja/"kylmäkalleja"(myös ilmastointilaitteettomassa autossa olevaan koppaan, hätätapauksessa (läähättävälle kissalle) pakastepullapussi tms.makuualustan alle)

Raikasta vettä tulee ehdottomasti olla tarjolla jatkuvasti, ja mielellään useampia kuppeja asunnossa. Kissalle vesi on kiinnostava (joillekkin tosin inhottava) elementti, ja monet kissat kokeekin vesikupin jossain hieman hassummassa paikassa mukavana juttuna. Esimerkiksi meillä on vesikuppi myös kylppärissä, jossa saa oikein luvan kanssa leikkiä ja läärätä.

Kissan turkkia kannattaa harjata säännöllisesti, jottei muodostuisi takkuja tai rastoja, jotka ikävästi hautoo ihoa etenkin kuumalla ilmalla.

Voltti nautiskelee ilta-auringosta

Nautitaan näistä vähistä helteistä, ja koitetaan helpottaa näitten pikkuystäviemme oloa, jotka palttoo päällä kesänkin viettää :)

Muista ettei lemmikkiä saa lämpimällä säällä hetkeksikään jättää autoon, eikä kuljetuskopassa auringon paisteeseen! Lämpötila nousee suljetussa pienessä tilassa keskipäivän helteessä jopa 80 asteeseen!

Hilma ihastelee kesäpäivää

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kissan huiskat

Kissan huiskalla saa usein aktivoitua vähän laiskemmankin kissan leikkimään. Huiskoja on myynnissä erilaisia, osassa on kepin nokassa höyheniä ja rapisevaa paperia, osassa jatkeena naru jossa höyheniä tai pallo, ja kaikkea siltä väliltä. Huiskoja myydään eläintarvikeliikkeissä, sekä joissain tavarataloissa.




Kuvissa esiintyvä Hilma on testannut ja parhaaksi todennut Puuilosta ostetun huiskan, jossa on leveä teddykarvanaru ja päässä lisäksi höyheniä ja pieni pallo. Huiska maksoi alle 5€  ja on kestänyt rajuissakin leikeissä jo puolisen vuotta. Aiemmista huiskista on höyhenet jäänyt suuhun kesken leikin aika pian. Niistä jo raadelluista huiskista saa pienellä tuunailulla taas kiinnostavia, kun lisää kepin jatkeeksi vaikka kankaista kuminauhaa ja hiuspompulan.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ulkoilutarha




Rivi- ja omakotitalon kuistille voi rakentaa kissoille kätevän ulkoilutarhan. Mielekkäiden virikkeiden tarjoaminen kissalle auttaa useisiin käytösongelmiin ja parantaa kissan elämänlaatua huomattavasti. Kuvassa olevan kaltainen tarha rakentuu nopeasti eikä tule kovin kalliiksikaan. Hyvin rakennettu tarha kestää helposti vuosia. Rakennustarvikkeet saa esimerkiksi rautakaupasta.

- verkkoa (silmäkoko 5x7 cm) 1 rulla hinta n. 28€
- puuosat n. 30€
- kulmapalat n. 15€
- maalia 1 litra

Kun kuistin omat seinät on käytössä, tarvitsee rakentaa vain 2 seinää ja katto. Tarhan voi rakentaa esimerkiksi tuuletusikkunan yhteyteen, josta kissat sinne pääsevät kulkemaan. Tarhaan kannattaa tehdä myös ovi, jotta häkkiä on helppo siivota. Puuosat voi helposti maalata mieleisekseen. Ulkoilutarhan seinälle voi kiinnittää myös esimerkiksi kiipeilytasoja kissalle.


Siinäpä kissanomistajille pieni kesänalkuprojekti, ja kissat kiittää :)

torstai 5. toukokuuta 2011

Pahvilaatikot on tosi jees!




Luonteeltaan leikkisät kissat usein ihastuvat pahvilaatikoihin. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, että uuden kiipeilypuun sijaan kissasi kaiken huomion vie se ihana pakkauslaatikko. Ihan normaali ruskea pahviloota ajaa asian, ja lisäpisteen touhuamiseen saa jos laatikkoon tekee vaikka ylimääräisen sukellusreiän. Ruskea pahvi on pehmeähköä, joten kissalla säästyy ikenet ja varpaanvälit kunnossa, vaikka laatikolle antaisikin välillä vähän kyytiä. Kuvissa esiintyvä Hilma rakastaa omaa yksiötään, siinä on hyvä ottaa päiväköllöt, purkaa virtaa raapimalla laatikon pohjaa tai ihan vaan kyykyttää leluhiiriä pesän uumenissa.


perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ruohon kasvatus kissalle


Kissalla on luontainen tarve syödä ruohoa, koska se puhdistaa mahalaukkua ja suolistoa. Erityisesti karvanlähtöaikaan kissalla voi muodostua mahalaukkuun ja suolistoon haitallisia karvapalloja, jotka ruuasta tulevien kivennäisaineiden kanssa kovettuvat ja voivat aiheuttaa vaarallisia suolitukoksia. Ruohon syönti sulattaa karvapalloja sekä auttaa kissaa oksentamaan liian karvan pois. Usein kissa myös jättää kodin muut kasvit rauhaan, jos tarjolla on omaa ruohoa.

Jos kissalla ei ole mahdollisuutta ruohon syömiseen ulkona, voi ruohoa kasvattaa ruukussa sisällä. Kissalle sopivia siemeniä ovat muunmuassa kaura ja vehnä, joista kasvava ruoho on kuvan kaltaista leveää ruohoa. Koristeruohoa (esim. pääsiäisruohoa) tai kissakaislaa ei suositella. Siemenet voi kylvää mihin tahansa astiaan, kastellaan aika reilusti ja peitetään kelmulla. Ruoho itää muutamassa päivässä ja siitä riittää kissalle iloa useaksi päiväksi :)